perjantai 13. maaliskuuta 2020

Dublin, Raheny

Näin on 4 viikon reissu taputeltu! Rinkka pakattu ja aamulla suunta kohti lentokenttää. Täällä alkaa Coronan vaikutukset näkyä joka puolella, joten tämä on täydellinen aika matkata kotiin. Neljä viikkoa on mennyt nopeasti! Asuminen ja liikkuminen täällä Dublinissa ei ole ollut kallista ja hyvin on rahat riittänyt. Itselle ei ole Dublinin maisemat riittäneet, vaan olen matkustellut myös muualla. Kävin muun muassa Galwayssa katsomassa The Clifs of Moher. Aivan mahtavat!! Mutta matkustaminen Irlannissa ei ole persaukisille, joten pelkän apurahan voimin ei maata oteta haltuun. Maa on kuitenkin tavattoman kaunis, joten kannattaa sijoittaa vähän ylimääräistä! Olen myös päässyt tutustumaan Irlantiin, sen kulttuuriin ja ihmisiin hieman paremmin. Vaikka Irlanti on osa Euroopan unionia ja olevinaan hyvinvointivaltio, on se hyvin kaukana Suomen tasosta. Täällä koulussa opetetaankin miten hyvällä mallilla Skandinavian koulutus ja sosiaali- uolto ovat. Ja hyvästä syystä! Olen täällä oloni aikana oppinut, että Irlanti oli konkurssin partaalla joitain vuosia sitten. Se joutui ottamaan suunnattoman lainan, mitä se nyt maksaa takaisin. Tämä estää maan kehityksen ja on johtanut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon vaikeuksiin. Tämä näkyy muun muassa siten, että orvoksi jääneet lapset joutuvat joskus kadulle, sillä lastensuojelulla ei ole resursseja huolehtia heistä. Toisena suurena erona Suomeen on uskonto ja sen vaikutus maan kehitykseen. Irlannissa pääuskonto on katotilaisuus ja se näkyy vahvasti katukuvassa. Täällä lasten lukumäärä perheessä on Euroopan suurimpia. On mielenkiintoista nähdä, miten niin paljon Suomen kaltainen pieni valtio voi olla niin erilaisessa kehitysvaiheessa. Olen hyvin kiitollinen tästä matkasta ja kokemuksesta! Näen taas rakkaan kotimaani täysin uusin silmin ja arvostan sitä entistä enemmän. Irlanti tulee aina olemaan sydämessäni ja vaikka maa onkin kehityksestä jäljessä, ovat sen ihmiset hämmästyttävän ystävällisiä ja suurisydämisiä. Kiitos Irlanti!! ❤

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Dublin, Raheny

Olen lähdössä pian viettämään sunnuntaita paikkaan nimeltä Malahide, missä on kaunis, mutta pelottava linna. Kertomusten mukaan siellä kummittelee. Tässä junaa odotellessa on aikaa päivittää taas blogia. Kilbarrack Coast Community Programe eli KCCP on kuppainen ja kylmä rakennus, mutta kätkee sisälleen todellisen aarteen. Osallistujat saavat päivärahaa niiltä päiviltä, jolloin ovat osallistuneet ohjelmaan. Tämä motivoi heitä pysymään ohjelmassa ja pysymään raittiina. Ilman tätä rahaa he eivät saisi mistään tukea. Irlannissa sosiaalituki on hieman erilaista ja muistuttaa enemmän meidän liiton päivärahaa kuin perustoimeentulotukea. KCCP järjestää päivittäin osallistujille peruskoulutusta, kuten matematiikkaa, historiaa ja äidinkieltä, eli englantia. Tämän lisäksi KCCP tarjoaa ilmaista terapiaa ja erilaisia toimintatuokioita. KCCP on myös aktiivisesti mukana etsimässä töitä osallistujilleen. Toiminta on todella kokonaisvaltaista!! Itse teen töitä nuorten miesten ryhmässä, ja olemme aloittaneet elokuvan kirjoittamista. Kyseessä on kokopitkä elokuva, mihin on tarkoitus ottaa oikeat näyttelijät. Tämä on massiivinen projekti, mutta aivan mahtava! Elokuva kertoo 12-vuotiaista jengirikollisista, joten aihe on melko rankka. Osallistuminen elokuvantekoon on vapaaehtoista, mutta niille ketkä siihen lähtee ja on mukana loppuun asti, on tarjolla hieman rahaa ja paljon kunniaa!

perjantai 21. helmikuuta 2020

Dublin, Raheny

Ensimmäinen työviikko Dublinin Kilbarrack Coast Community Programessa alkaa olla taputeltu. Tunteet ovat aika ristiriitaisia. Olen päässyt hieman työporukan sisälle ja tutustunut myös osaan osallistujista. Tuntuu yhä erittäin ulkopuoliselta, mutta ei tällaiseen paikkaan ja porukkaan pääsekään hetkessä. Olemme opiskelleet täällä henkilökunnan kanssa asiakassuhteiden erityispiirteitä. Tänään opiskelimme transferenssia ja vastatrasferenssia, mikä oli erittäin mielenkiintoista eri porukassa ja eri kielellä, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Alan ymmärtää puhetta HIEMAN paremmin, mutta se on yhä vaikeaa. Olen oivaltanut ensimmäisen viikon aikana, että neljä viikkoa tällaisessa paikassa ei riitä alkuunkaan!! Opin täällä joka päivä uutta. Täällä on todella osaava henkilökunta, ketkä osaavat työskennellä yhdessä tiukan paikan tullen.

maanantai 17. helmikuuta 2020

Dublin, Raheny

Seikkailuni Dublinissa alkoi eilen illalla 16.2.2020.  Vähän jännitti lentokoneen laskeutuminen myrskyn vuoksi, mutta kuoppaisesta kyydistä huolimatta pääsimme alas yhtenä kappaleena! Majoitun perhemajoituksessa, missä on tällä hetkellä minun lisäkseni neljä muutakin opiskelijaa. Olen ainoa suomalainen. Työskentelen lähellä olevassa Community Centerissä, missä käy pääasiassa päihderiippuvuus kuntoutujia. Paikka oli loistava, mutta hyvästä englanninkielen taidostani huolimatta en ymmärtänyt kuin muutamaa ihmistä ja heitäkin vain, kun he puhuivat hiljaa. Mutta, tästä se lähtee!!!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Tanskan reissu päivä 15

22.10.2019 Tiistai
Heräsimme tiistai aamuna virosta.
Kävimme hotellissa aamupalalla.
Aamupalan jälkeen lähdimme kohti tallinnan satamaa.
Noin. 13.30 meidän laiva lähti kohti Helsinkiä.
Saavuimme Helsinkii noin 15.30.
Helsingistä lähdimme kohti Mikkeliä.
Mikkeliin saavuimme noin. 19.30

Tanska reissu päivä 14

21.10.2019 maanantai.
Maanantaina heräsimme liettuasta ja hotelliin ei kuulunut aamupalaa joten menimme syömään lähellä olevaan ruokapaikkaan.
Sen jälkeen me lähdimme kohti Viroa kuljimme latvian läpi Pårnuun.
Pårnussa yövyimme wasa resort nimisessä kylpylä hotellissa.
Kävimme katsomassa pårnussakin keskustaa.

Tanska reissu päivä 13

20.10.2019 sunnuntai.
Sunnuntaina heräsimme puolasta kävimme aamupalalla.
Aamupalan jälkeen me lähdimme kohti liettuaa.
Liettuassa yövyimme kaunasissa vanhassa kaupungissa.
Kaunasissa kävimme katsomassa keskustaa.