lauantai 14. syyskuuta 2019

Vaihdossa Maltalla: Viikko 2 1/3

Sunnuntai 8.9

Halusin jonnekin lenkkeilemään. Menin katsomaan lähellä olevaa urheilukenttää, jonka olin nähnyt kartasta aikaisemmin. En kuitenkaan päässyt lenkkeilemään sinne, koska sinne oli pääsy vain maksaville jäsenille. Joten sen sijaan päätin lenkkeillä Valletan ympäri uloimpia katuja pitkin. Reitti oli kiinnostava.

´
Menin sen jälkeen keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Keskusta oli hiljainen, ja siellä näytti olevan tyyppillistä vähemmän ihmisiä. Iso osa paikoista oli kiinni. Onneksi sielä oli ainakin yksi hyvä ravintola auki, joka tarjosi perinteistä maltalaista ruokaa.



Maanantai 9.9

Tähän menneessä olen työssäni saanut tehtyä CSS-tyylejä peruskomponentteja varten, joita tullaan käyttämään Eunoian CFOUR-sovelluksessa. Nyt tehtäväni on lisätä perustoimintoja näille komponenteille Vue.js-nimisen JavaScript-kirjaston avulla. Tämä on minusta todella kiinnostavaa. Olen käyttänyt JavaScriptiä  React.js-nimisen kirjaston kanssa kesätöissä ollessani, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen käyttämään Vue.js-kirjastoa työelämässä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti